Kuulin kui helizi Fado
Blogi 23.11.2025
KUULIN KUI HELIZI FADO
PITKÄN TÄHTÄIMEN PROSESSI PORTUGALIN FADOSTA KARJALA-FADOIHIN
15 VUODEN YHTEISTYÖ FADISTA KIRSI POUTASEN KANSSA
Rooman Gianicolo kukkulalla Suomen-Rooman instituutin renessanssihuvilan Villa Lanten keittiön ruokapöydässä käytiin syvämietteisiä keskusteluja tiede- ja taideväen kanssa vuodesta 2007 vuoteen 2008 kuuden kuukauden aikana. Yhdessä vaimoni Pirjo Helasvuon kanssa kohtasimme residenssiaikana toinen toistaan kiinnostavampia persoonallisuuksia. Yksi ylitse muiden oli taidemaalari Antero Kahila. Hän valmisteli Roomassa Caravaccion tuhoutuneen Pyhä Matteus ja enkeli-rekonstruktiota ja tutkielmaa useampanakin ajanjaksona. Anteron mystinen suhde maalaustaiteen menneisyydestä nykypäivään nostatti keskusteluja moderaatin italialaisen punaviinin nauttimisen ohella kuvataiteen ja musiikin rakenteellisesta ja dynaamisesta samankaltaisuudesta. Tuli samalla tiedoksi, että Anteron aviopuoliso Kirsi Poutanen valmisteli albumiaan AMALIA TRIBUTE (ALBA-RECORDS), joka perustui Amalia Rodriguesin repertuaariin. Antero kysäisi olisinko kiinnostunut säveltämään Kirsille fadoa, jossa olisi suomenkielinen teksti. Tapanani on aina ollut vastata riskiäkin ottaen kaikkiin ehdotuksiin myönteisesti. Minulla oli hyvin hauras käsitys fado-traditiosta, mutta siitä tulisi ottaa selvää. Sävelsin Roomassa yhden Kirsin tekstin, joka myöhemmin osoittautui raakileeksi. Minun piti löytää omantyyliseni suomalainen fadokonsepti.
Esiinnyimme Kirsin kanssa duona monia vuosia esittäen portugalin fadoja. Tuona aikana juurruin musisoinnin myötä minulle uuteen traditioon. Ensimmäinen säveltämäni Karjala-fado syntyi, kun Kirsi tarjosi minulle arkkipiispa Leo Makkosen kirjoittamia fadorunoja. Niistä ensimmäinen oli nimeltään KUULIN KUI HELIZI FADO. Karjalan kieli avautui tekstin myötä minulle sävellys-siveltimellä myyttisesti omaksi ilmaisukeinokseen. Tuon keinon päätin lukita myös tuleviin vokaalisävellyksiin. Karjalafadoja on nyt kuultavissa yhteisellä albumillamme KUULIN KUI HELIZI FADO / Lissabonin fadokujilta Karjalan laulumaille.
Karjala-Fado-ensemble: Esa Helasvuo (Piano), Juha Lanu (Akustiset kitarat, Mandoliini, taustalaulu), Juha Tikka (Sähköbasso)
Portugalin fadot on äänitetty Lissabonissa.
Fado-ensemble: Carlos Manuel Proença (Akustinen kitara), Luís Guerreiro (Portugalinkitara), Daniel Pinto (Kitarabasso)
(ALBA-RECORDS)
Albumin julkaisukonsertti lauantaina 29.11. klo 19.00
Dubrovnik
Traverssikuja 3, 00570 Helsinki